|
|
|
||||||||
|
|
![]() |
|
![]() |
|
|||||
|
|
![]() Peli ja sen idea?Pelissä itsessään ei ole koommin vielä ihan yhtä tiettyä punaista juonta, vaikka pääasiassa kuitenkin pyritään kulkemaan sarjakuvan mukaisesti. Useimmista peleistä keskustellaan joko messengerien kautta tai sähköpostitse, ja yleisesti pelin juoni syntyy vain keskustelemalla ja jossittelulla.Pelejä voi olla useita, joskus ne saatavat jäädä kesken, joskus ne saadaan loppuun asti. Yleensä pelin kulkua ei olla suunniteltu koskaan etukäteen valmiiksi, vaan peli saattaa muttua yllättäen erikoisella juonen käänteellä, kun joku keksii jotakin. Esim. yhtäkkiä voisi saada peli ideaksi sen, että Mi'Cerlen demonihovissa alkaa demonit nousta kapinaan Floriania vastaan, tai että Jetronic porukka yllättäen joutuu kamalan ongelmasotkun keskelle. Pelissä voi luoda uusia hahmoja, voi pelata sarjakuvissa esiintyneillä hahmoilla ja luoda kaikenlaisia suhdekiemuroita ja sen sellaisia, kunhan asiassa itsessään ei mennä yli äyräidensä. Peli itsessään on foorumimuotoinen, vähän kuin tarinan kerrontaa, mutta asiasta saa loput tiedot lukemalla säännöt ja tietenkin hyödylliset tiedot informaatiosta Tällä hetkellä pelaajamäärämme on niin pieni, ettemme suunnittele kovin suuria pelejä toistaiseksi, mutta katsotaan asiaa sitten kun meillä on foorumilla aktiivista populaa =)
Kumminkin olisi tärkeää pitää mahdollisimman erillään niin Jetronic, kuin Mi'Cerle, vaikka nämä kaksi liittyvät toisiinsa sekä hahmoilla että tarinoilla.
|
|
![]() ![]() ► Lisää buttoneja? Hakijalle► Peli ja sen idea► Säännöt ► Lajit ► Magia/muu ► Pelimaailma ► Muut ohjeet ► Hakulomake Peli► Pelinäytteet► Pelaajat |
|
|||||
|
|
|||||||||
|
|
|
|
|||||||
![]() |
|||||||||
|
|
|||||||||
|
|
|
|
|
|
|
||||