·Etusivu ·Copyright ·Linkit ·Yhteys

Pelin säännöt

Yleisesti
Olisi hyvä, jos sinulla olisi edes pikkuisen kokemusta roolipelaamisesta. Ei sinun kuitenkaan tavitse olla siinä mikään mestari, mutta kunhan osaat perussäännöt ja luet ohjeet, ei sinulla pitäisi olla ongelmia asian kanssa.
Kuten jo mainittiin yleistä osiossa, roolipelaaminen on kuin tarinan kirjoittamista siten, että itse olet kertojana. Jokainen kirjoittaa omalla vuorollaa, misä asiaa sitten hieman alempana. Peli etenee sen mukaisesti.
Pelin voi jättää siksi aikaa kesken, kunnes vuorossa oleva on vastannut ellei hahmo sitten poista itseään tai ei annan kuulua itsestään aikoihin mitään. Silloin peli poistetaan/lyödään lukkoon.
Seuraavat asiat ovat kuitenkin hyvä ottaa huomioon:

  1. Autohittaus. Silloin siis et kerrokaan omasta hahmostasi vaan toisen, ja sitä ei hyväksytä. Kuitenkin voit mainita jotain, kuten esimerkiksi "Hän huomasi, miten toisen ilme muuttui yhtäkkiä", pelkkää arvailua, mutta et voi päättää, mitä toinen tekee. Pysy siis omassa hahmossasi.
  2. Feikkaus. Et saa esiintyä toisen hahmossa (ellei hahmosi ole Lainaaja ja hahmon pelaajalta ole lupaa. Asiasta täytyy kuitenkin ennen peliä ilmoittaa ylläpidolle).
  3. Munchaus. Tässä tapauksessa se vain tarkoittaa sitä, että hahmosi EI SAA olla voittamaton tai kuolematon. Normaalisti tässä olisi mm. kiellossa myös yliluonnollisuus, mutta pelissä on kuitenkin demonejakin. Asiasta voit lukea enemmän informaatiosta.
  4. Et saa tappaa toisen hahmoa! ellei pelaaja itse niin halua, mutta henkiin herättäminen on valitettavasti kielletty.

Pelaaminen
Kirjoitus järjestys olisi hyvä ottaa huomioon. Sitä ei voi vaihdella muiden pelaajien kanssa, mutta alustavasti sen voi muiden kanssa keskustella ja selvittää valmiiksi, missä järjestyksessä kukin kirjoittaa ja sen on sitten lopullinen.
Esmes näin:

  1. James
  2. Anonyymi1
  3. Talim
  4. Anonyymi2

Jos ensimmäiset postaukset on kirjoittettu tässä järjetyksessä, pelin kulku säilyy, kun sitä noudatetaan. Jos esim Anonyymi1 päättää jäädä pois, hän jää vain välistä, eikä muuta järjestystä uudelleen.
Ja lopuksi..

  • Viestisi pitäisi olla pitempiä, kuin yksi tai kaksi riviä. On ikävää, että lyhyet viestit valtaavat paikkoja ja niissä ei ole mitään sisältöä...Tosin jos ei välttämättä keksi siihen mitään, kokeile edes tarinoida mitä hahmosi miettii tai mitä ympärilläsi tapahtuu.
  • Ellet kuitenkaan saa kirjoitettua mitään, kirjoitat vain skippi. Eli vuoro siirtyy sitten toiselle. Olisi kuitenkin suotavaa, että kirjoittaisit sentään jotain.
  • Pelaamme tarinamuodossa (imperfektissä).
    Elikkä menneessä aikamuodossa, ja *-merkkejä ei tekemisiin tarvita. Eli esimerkki:
    Anon1 istui käytävillä ja poti huomattavaa tekemisen puutetta. Häntä suorastaan ärsytti tekemättömyys....Hän kuuli askeleita... "Hei! Kuka siellä!?" Hän huusi....
  • Et voi ruveta suunnittelemaan omia juonia liittyen siihen kerrottuun juoneen, sillä muuten peli saattaa joko kaatua kokonaan tai yksinkertaisesti pelaajat kyllästyvät ja se jää kesken. Juonenkäänteet ovat sallittuja.
  • Jos on asiaa toiselle pelaajalle, voit kirjoittaa sen hakasulkuihin [Kuules!!] Vaikka juuri tästä syystä olisi mukavaa että mahd. monella olisi MSN käytössä.
  • Hahmojen ajatukset voi kirjoittaa tähtimerkkien * sisälle. Tai kursivoida sen yksinkertaisesti.
  • Jos et ole rekisteröitynyt foorumille kuukauden sisällä hyväksynnästä, nimesi ja paikkasi poistetaan välittömästi.
  • Ellet kirjoita mitään 2 kuukauteen rekisteröitymisestä (henkilöesittelyjä ei lasketa) sinut poistetaan listoilta. Niin foorumilta kuin täältäkin, ellei sinulla ole jotain järkevää syytä kuten työt, koulu yms.
  • Selitys "En uskalla" ei mene läpi! Miksi pitää liittyä jos ei uskalla pelata? Sitten vielä tämä että "en keksi" selitys on myös ei kiitos listalla.
  • Pelin tapahtumat ja hahmojen riidat ja sen sellaiset eivät saa vaikuttaa oikeisiin ihmissuhteisiin pelaajien välillä. Pitää hyväksyä se, että toisellakin on mahdollisuudet vahingoittaa omaasi jne. On nimittäin jo tämäkin sattunut, että muutamat vetävät hernettä nenään kyseisistä syistä jos tämän hahmo saa nenilleen pahasti.
  • Jos olet ymmärtänyt nämä asiat, olet sitten aikamoinen sankari ja vielä parempi jos uskallat edelleen liittyä. Tämä voi kuulostaa hankalalta, mutta lopuksi peli on tosi helppo.
  • Suositeltava pelaajan ikäraja on 12, sillä rooliepelien materia saattaa mennä vähän niin ja näin.
  • Hakemuslomakkeeseen loppuun kirjoitat "Erkki on" niin olen varma että olet nämä lukenut ja hyväksynyt nämä yllä mainitut ehdot ja säännöt.

Hahmot
Me olemme hieman tarkkoja siitä, millainen hahmosi on. Emme valitettavasti kovin hyvällä katso, jos hahmosi menee turhankin epäloogiseksi.
Emme myöskään pidä siitä, että hahmosi on liikaa saanut vaikutteita jostakin sarjasta, kuten ulkonäöltään ja voimiltaan, jos sellaisia on.
Ennen hahmon luomista sinua suosutellaan tutustumaan lajiesittelyihin, sekä magiaan liittyviin asioihin, ennen kuin päätät, millaisella hahmolla alat pelaamaan.

Loogisuus olisi melko kaivattua etenkin kyborgeissa ja joissakin rotusekoituksissa. Näistä voit kysyä vieraskirjassa, jos siltä tuntuu, mutta puhdasrotuisuus olisi silti kaikkein kaivatuin.
Esimerkiksi kyborgit eivät toimi vedellä/mehulla/ties millä litkulla. Yksinkertaisesti koneöljy on ainoa, mikä saa nämä toimimaan. Kyborgit saattavat olla osaksi lihaa ja verta, joten nämä osiot kannattaa miettiä tarkasti! Metalliosa, jossa on ihokudos päällä, ei toimi, sillä iho/liha ei saa verta.
Tässä muutama toimiva:
- Metallisia raajoja.
- Korva/silmä.
- Keho on pelkkää metallia, mutta kallon sisällä biologiset aivot, joiden elossapito järjestelmä hoitaa hommat.
Tällaisissa tapauksissa ei siis enää ole ihoa, vaan keinotekoinen iho, joka ei tarvitse verta ja happea elääkseen.

Yllämainittuun osioon melko klassinen esimerkki on Terminator, vaikka sekin on kyllä pelkkä metallitörppä.

  • Hahmorajoite menee siinä 3 hahmon paikkeilla, lukuun ottamatta ihan random tuttuja, joilla kukaan ei pelaa.
  • Sarjan hahmojen luonnetta ei pitäisi kovasti muokata, se on ikävää jos esim. Miro on joku maailman viisain ja Maxwell täys idiootti
  • Se sijaan omat hahmonne saa olla millaisia tahtovat.. Kohtuus kuitenkin kaikessa.

Esimerkki

Nimi: Angelina Marianna Jolie
Ikä: 17 - vuotias
Laji: Puoliverinen ofiukhos/noidi
Magia: Osaa kaiken ja pystyy kaikkeen.
Muu: Valkoiset enkelin siivet, joiden siipisulkien päät ovat kullanväriset.
Ulkonäkö: Kauniit vaaleat hiukset, silmät vaihtavat väriä mielialan mukaan. Angelina on erittäin kaunis tyttö, johon kaikki pojat rakastuvat.
Luonne: Angelina on kiltti ja ymmärtäväinen ja haluaa olla kaikille avuksi. Häntä rakastetaan hyvin paljon.
Menneisyys: Angie asui rikkaassa perheessä ja sai aina kaiken mitä tahtoi ja saa edelleen. Hänen poikaystävänsä teki itsemurhan ja se jätti ikuisen arven tytön sydämeen!

- Loistava Mary Sue esimerkki vai? Kuvitelkaapa samantyyppinen mieshahmo sitten!



► Lisää buttoneja?

Hakijalle

► Peli ja sen idea
► Säännöt
► Lajit
► Magia/muu
► Pelimaailma
► Muut ohjeet
► Hakulomake

Peli

► Pelinäytteet
► Pelaajat

►► FOORUMI